sunnuntai 30. lokakuuta 2016 | 10.23

T-pikkuiset ensiesittelyssä




Isabella lapsoset syntyi 25.10. 2016. Ovat kuvassa 5 päivän ikäisiä. Ihanuuksia syntyi 3 kpl:tta. Nyt vain seuraillaan kuinka pikkuiset kasvaa ja kehittyy. 

Harmikseni ilmoitan, että japsilapsia ei sitten tällä kertaa syntynyt, vaikka odotettiin niitä niin kovin.






Lämpimässä pesässä on niin mukava kölliä.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016 | 10.01

Päivitystä



Kaunis päivä ja valokuvaus vermeet paikoillaan, 
niin otinpa muutamasta ihanuudesta uuden kuvan, kun ovat kasvaneet edellisestä.




Ilona's Seela on kasvanut sitten viimekuvien. Neiti on erittäin seurallinen ja ihanan luonteinen pyöriteltävä muutenkin.



Nurinkurin Värttinä, mikä ihana persoona hän onkaan. Vallan ihan söpötys höpötys.




Nurinkurin Mamselli, topakka eloisa neiti. Rekvisiittakin menee parempiin suihin.





Kanilan uudet asukkaat


Kanilan väki kasvaa.
 Isabellalle vahvistusta ja japanilais projekiin myös uusia ihanuuksia.
Uusien tulokkaiden myötä olen päätynyt myös astuttamaan muutaman naaraan.
Kurkkaa myytävät kansiosta parit.

Saanen esitellä:




Linnunraradan Thabit, isabella, uros




Linnunradan Quine, isabella, naaras




Hiawatha's Venla, isabella, naaras




Olivianan Muistilappu, sininen, uros




Herra Tiikeri, keltamusta japanilainen, uros
 (tämä herra on meillä vain käymässä)


Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä